#masutyypinäiti | Anna

#masutyypinäiti | Anna

Masutyypin brändilähettiläät kantavat nimeä #masutyypinäiti ja tässä on Annan tarina. 

***

"Olen Anna, 32 vuotias Tamperelainen. Ollaan puolisoni kanssa kotoisin Oulusta. Työskentelen vastasyntyneiden teho-osastolla sairaanhoitajana. Tällä hetkellä ollaan odotamme kolmatta vauvaamme vkolla 24. Meidän perheeseen on lupailtu kolmatta tyttöä saapuvaksi ensi vuoden alusta. Emme malta odottaa, että saadaan jälleen ihana pieni neiti syliimme ♡

Isosiskot odottavat jo uutta tulokasta kovasti. Alkuun he kysyivät tiheästi, että joko pikkusisko syntyy, mutta ovat tainneet ymmärtää, että tässä projektissa menee vielä tovi. 

Meille on alkanut ilmestymään vauvatavaroita jo odottamaan pikku "papua". Meidän 2 vuotias on hoksannut, että nämäpäs ovat mainioita tarvikkeita hänen nukkeleikkeihinsä siihen saakka kunnes pikkusisko syntyy.

Aiemmat raskausajat ovat sujuneet ongelmitta lähes koko ajan, mutta tässä raskaudessa olen saanut useamman lääkityksen raskausajaksi. Toinen lapsemme jouduttiin käynnistämään raskausmyrkytys-epäilyn vuoksi, koska aloin loppuvaiheessa rv38 kärsimään korkeista verenpaineista. Joten nyt sen vuoksi jouduin aloittamaan alkuraskaudessa jo ennaltaehkäisevästi lääkityksen siihen, ettei paineet nousisi tässä uudelleen ja mahdollisesti pystyttäisiin välttämään synnytyksen käynnistäminen. Myös pahoinvointia oli pidempään ja raskausdiabetes on myös mukanamme tässä raskaudessa. 

Olisi ihana synnyttää vauva vasta sitten kun hän on siihen valmis ja päättää itse käynnistää synnytyksen. Edellisen, monellakin tapaa pieleen menneen synnytyksen vuoksi olen nyt joutunut kärsimään myös synnytyspelosta. Suurin syy siihen on se, että koin tosi paljon suurempaa hallitsematonta kipua kuin ensimmäisessä ihan normaalissa synnytyksessä. Olen päässyt asiasta juttelemaan ammattilaisten kanssa ja ymmärrän paremmin miksi edellinen synnytys meni nii huonosti kuin se meni. 

Suurin syy siihen oli se, ettei vauva ollut valmis syntymään ja ei ollut oikeassa tarjonnassa eikä myöskään kiinnittynyt. Vauva pystyi tekemään käynnistys iltana vielä voltteja mahassani. Onneksi lopulta synnytyksen edetessä vauva hoksasi, että täytyy mennä oikeaan tarjontaan ja saatiin vauva syntymään alateitse. 
Toivoisin paljon, että tämä kolmas synnytys menisi paremmin, vauva syntyisi hyväkuntoisena ja saataisiin minun synnytyskivut pysymään siedettävinä. Ihanaa olisi myös, että saisin viimein käytettyä ammetta kivunlievitykseen. Olisi mahtava jos saisin korjaavan kokemuksen tästä synnytyksestä ♡"

Annan elämää ja raskautta voit seurata:
Instagram @annavaaranmaa
Oletko sinä seuraava #masutyypinäiti? Lue lisää täältä.
Takaisin blogiin